18. kesäkuuta 2008

Saapuminen Arkösundiin ja Götan kanavalle

Aamu avautui pilvisenä ja tuulta oli vielä kohtalaisesti. 15 mailia ennen Arkösundia veneen laitepuolelta katosi sähköt hetkeksi kaksi kertaa. Siitä pelästyneenä otimme perinteisennavigoinnin käyttöön ja merkitsimme kuljetun reitin huolellisesti.Totaalista ”Black Outia” ei kuitenkaan tullut. Vika löytyi pääkytkimestä, joka oli jotenkin kulunut ja pääsi katkomaan virtaajos vipuun osui jokin isku. Arkösundin jälkeen ajelimme koneella kapeaa reittiä kohti Mem´iä, josta alkaa Götan kanava.

Kanavan alussa oli pieni kanavatoimisto, jossa voi maksaa kanavamaksun. Paikalla olleesta tankkauspisteestä sai tankattua. Kanavamaksu oli 6500 Skr ja polttoaine maksoi 15 Skr/l. Ruotsissa diesel on tällä hetkellä kalliimpaa kuin bensiini.
Tankkauksen jälkeen aloitimme sulutusharjoittelun. Kaksi ensimmäistä sulkua olivat rauhallisia ja hioimme tekniikkaa. Tekniikka oli kunnossa kolmannella sululla Söderköpingin keskustassa, jossa sulun reunalla suoritustamme seurasi runsas yleisö. Sulutus meni mallikkaasti, kuten suomen lippua perälippuna kantavalle veneelle sopii.
Kiinnityimme laituriin aivan Söderköpingin keskustaan. Oli mukava päästä lämpimään suihkuun edellinen tilaisuushan oli ollut kolme päivää aikaisemmin lähtösatamassa. Ullan toimesta, muun miehistön avustamana syntyi makoisa illallinen jälkiruokineen. Illallisen nautittuamme painuimme unten maille yksitellen
reippaaseen tahtiin kippari tapansa mukaan ensimmäisenä.

Ei kommentteja: