22. kesäkuuta 2008

Satamapäivä Motalassa II - juhannuspäivä

Olimme illalla päättäneet, että vene siirretään aamulla varsinaiseen vierasvenesatamaan ja vietetään loppupäivä siellä. Matkaa jatkettaisiin vasta maanantaiaamuna. Tällöin edessä olisi Vänernin ylitys. Vierasvenesatama oli hyvin varustettu tasokas ja aivan kaupungin keskustan tuntumassa. Yritin sovittaa venettä ensin ahtaalle aitiopaikalle, mutta luovuin suunnitelmasta viime metreillä koska sivutuuli painoi voimakkaammin kuin olin arvioinut. Sain veneen käännettyä pienessä tilassa ja onnistuin palaamaan takaisin laiturin sokkeloista. Sataman veneiden miehistöt seurasivat henkeään pidätellen, että mitähän tästäkin seuraa. Operaatio meni oikein tyylikkäästi, kohotti korkeintaan muiden verenpainetta. Tanskalaisrouva antoi lämpimät aplodit oman veneensä kannelta. Halusin tulkita ne onnitteluksi – toinen asia on, että olisiko parkkeerausta pitänyt edes yrittää.

Saimme mukavan paikan hieman ulompaa. Päivän aikana käytiin läpi veneen huolto- ja puutelistaa. Saimme tehtyä lähes puolet listan sen hetkisistä tehtävistä. Loppupäivän vietimme pyykkiä pesten. Kävimme ensimmäisen kerran ulkona syömässä. Ruuaksi valitsimme Pizzan kuinkas muuten. Pizza oli nimetty kanavan rakennuttaja insinöörin mukaan eli pizza ala von Platen.

Päivän aikana otin yhteyttä vuosien takaiseen liiketuttavaan Arneen. Hänen valintojensa -80 luvun alussa voi sanoa ratkaisevasti vaikuttaneen Loimaalla kappaletavarankäsittely liiketoiminnan kehitykseen,
jossa olen ollut mukana koko aktiivisen työssäolo aikani. Arne luotti meihin hyvin vaikeina aikoina vaikuttaen ratkaisevasti siihen, että suuri ruotsalainen meijeri konserni tilasi meiltä merkittävän automaatiojärjestelmän. Siitä tuli päänavaus vientitoiminnalle, joka ulottui aina Atlantin taakse ja elää vieläkin voimakkaasti.

Arvelin Arnen iän olevan nyt yli 70, mutta alle 80 vuotta. Emme olleet tavanneet 15 vuoteen, joten jännitti soittaa. Puhelimeen vastasi kuitenkin sama innostunut Arne, jonka kanssa olin ensimmäisen kerran keskustellut 27 vuotta aiemmin. Kutsuin hänet veneelle ja tunnin miettimisen ja järjestelyjen jälkeen hän ilmoitti odottavansa vaimonsa kanssa aamulla Vänernin toisella rannalla Karlsborgin vierasvenesataman laiturilla.

Päätimme lähteä aamulla varhain liikkeelle ja niissä merkeissä painuttiin yöunille.

Ei kommentteja: