31. toukokuuta 2009

Falmouth sunnuntai 31.5.2009

Sää oli aurinkoinen ja lämmin. Tänään Jatta ja Kari lähtisivät Raumalta Tampereen, Riian ja Gatwickin kautta kohti Falmouthia. Päivän vietin pääosin veneellä kirjoitellen blokia ja järjestellen sisätiloja. Kuntoa hoidin tekemällä parin tunnin kävelylenkin. Illan suussa tuli Xialta puhelu kännykkään. He olivat saapuneet Englannin rannikon läheisyyteen GSM verkon kantoalueelle. Jorma ilmoitti Xian saapuvan n. 5 tunnin kuluttua satamaan. Hän pyysi järjestämään riittävästi olutta paikalle. Miehistö oli seilannut nollatoleranssilla Azoreilta. Laituriin päästyä olisi janon sammuttaminen ajankohtaista.

Katselin Xialle sopivaa laituripaikkaa. Sellainen löytyi toisen veneen kyljestä. Ennakoitu aikataulu piti paikkansa. Xian valot ilmestyivät näkyviin 22.45 ja vene kiinnittyi laituriin tasan 23.00.
Varasin 24 tölkkiä olutta laiturille alkupaloiksi. Tölkit sihahtelivat auki kiivasta vauhtia. Xialla oli ollut vatsatautia riesana tällä legillä. Jorma vallankin vaikutti huonokuntoiselta. Olutkaan ei hänelle maistunut. Xiassa ei myöskään ollut pidetty lämmityslaitetta merellä päällä. Vene oli kylmä ja kostea. Lämmitys saatiin päälle ja olo veneessä muuttui miellyttävämmäksi aste asteelta.

30. toukokuuta 2009

Falmouth lauantai 30.5.2009

Vietin rauhallisen aamun veneellä yksin. Söin aamiaisen ja luin netin kautta uutiset erityisesti Suomesta. Ennen puoltapäivää lähdin kaupungille. Piti käydä pesulassa, ruokakaupassa ja tietenkin kahvilla jossain houkuttelevassa kahviossa. Takaisin pitäisi ehtiä sovittuun aikaan asentamaan eilen hankittua tokkelia.

Lähdin pääkadulla olleen kyltin perusteella hakemaan korttelin sisäpihan kahviota. Se osoittautui viehättäväksi. Kahvio oli rakennettu osittain puutarhaan ja sitä hoiti jonkin yleishyödyllinen yhdistys. Silmäilin läpi paikallisia päivän lehtiä. Jatkoin pesulaan n. 20 min kävelymatkan päähän. Kävely sai jälleen pulssin kohoamaan. Pyykit olivat sovitusti valmiina hintaan 17£. Matka veneelle sujui alamäkeä. Pyykkisäkki oli kohtalaisen painava kannettava.

Jätin kaupassa käynnin myöhempään etten myöhästyisi sovitusta tapaamisesta veneellä.

Asentaja tuli paikalle riuskaotteisen tyttöystävänsä kanssa sovittuun aikaan. Hän avasi Furleksin rullan etuharuksen irrottamiseksi. Löysäsin takaharuksen ja lisäksi kiristimme kutteristaagin. Saimme etuharuksen vaurioituneen tokkelin irrotettua ja pienten ponnistelujen kautta uuden kiinnitettyä. Vantteja ei tarvinnut löysätä ja se helpotti operaatiota. Olin tyytyväinen kun olin tilannut asennusapua. Yksin en olisi työstä selviytynyt.

Kävin kaupassa hakemassa ruokatarpeita, laitoin ruokaa ja otin makoisat päivätorkut. Iltaa vietin kävelemällä kaupungilla ja nauttimalla oluet Chain Locker - pubissa.

29. toukokuuta 2009

Falmouth perjantai 29.5. 2009

Aamiaisen jälkeen jatkoimme veneen siivousta. Minä keräsin pesulaan lähtevät vaatteet ja pojat keräilivät tavaroitaan kotimatkaa varten. Lähdimme kävellen kaupungin halki pesulan kautta hakemaan varattua autoa. Pesula sijaitsi korkealla kukkulalla. Nouseminen sinne sai hengityksen keuhkoihin liikettä. Autovuokraamo sijaitsi marinassa, jossa oli runsaasti palveluja. Sain marinassa sijainneesta huoltoliikkeestä myös tilaamani etuharuksen tokkelin. Varasin myös huoltomiehen auttamaan sen vaihdossa.
Palasimme autolla veneelle. Saku, Pekka ja Hannu pakkasivat tavaransa autoon. Hyvästelyjen jälkeen he lähtivät kohti Gatwick´iä. Heidän lentonsa Helsinkiin lähtisi seuraavana päivänä.

28. toukokuuta 2009

Falmouth torstai 28.05.2009

Saatuamme veneen kiinni laituriin aloitimme sen siivoamisen. Itse kävimme pesulla ja hemmottelimme itseämme lämpimässä suihkussa. Onnistuin käynnistämään veneen lämmityslaitteen. Lämmin vene tuntui taivaalliselta ja puhaltimet kuivasivat kosteita paikkoja mukavasti. Satamassa oli hyvä langaton maksullinen nettiyhteys. Sen kautta päivitimme itseämme kotimaan ja muun maailman tapahtumiin. Saku, Hannu ja Pekka varasivat sen kautta vuokra-auton seuraavalle päivälle aloittaakseen kotimatkansa. Illalla menimme syömään ja drinkille the Chain Locker Pubiin. Pubi on perustettu vuonna 1742. Olut ja muut juomat ovat maistuneet aina. Uni maistui lämpimässä veneessä pubissa nautittujen juomien auttaessa asiaa.

Tapahtumia matkalla Azorit – Falmouth ( Englanti )

Lähdimme merelle tiistaiaamuna 19.05. klo 07.00. Sää oli tuulinen ja sateinen. Ajoimme koneella tuulta vastaan ensimmäiset viisi tuntia. Kiersimme Sao Jorgen saaren luoteiskärjen ja tämän jälkeen jatkoimme purjeilla. Tuuli puhalsi suunnasta 45 astetta eli sieltä minne olimme menossa. Pystyimme etenemään kurssilla 90 – 100 astetta. Ensimmäisen vuorokauden etenimme tällä kurssilla. Toisen vuorokauden etenimme styyrpuurihalssilla suuntaan 340 astetta.

Vastatuuleen ja -aaltoon edetessämme meno oli kohtalaisen hurjaa. Keula putosi aallonharjalta alas aiheuttaen joka kerta kovan ”lämäyksen”. Koko vene tärisi ja tutisi. Merenkäynti teki sen, että koko porukan ruokahalut olivat tipotiessään. Ne alkoivat palata kolmantena päivänä. Sen merkkinä oli ensimmäisen oluttölkin avaaminen.

Matkalla näimme delfiinejä ja valaan hahmoja kauempana veneestä. Nähtyämme myöhemmin kauempaa valaiden suihkuja olimme varmoja näkemästämme. Kilpikonna ui vastaamme keskellä Atlanttia. Minnekähän sekin oli matkalla?

Matkalla vastaan tullut rahtialus väisti meitä kohteliaasti. Samoin teki suoraan törmäyskursilla vastaamme tullut 2004 maailman suurimpana matkustaja aluksena vesille laskettu Queen Mary II. Se oli valmistuessaan historian suurin matkustaja-alus. Pituutta sillä on 345 metriä ja leveyttä 42 metriä. Korkeutta laivalla on 70 metriä. Mitoistaan huolimatta Atlantin aallot saivat sen keinumaan merellä.

Matkan puolivälissä huomasimme etuharuksen kiinnityshelan puoliksi murtuneen. Maston pystyssä pysymisestä vastasi etupäässä jälkeenpäin asentamani fokkastaagi. Rullasimme genuan sisään ja kiristimme yhden nostimen mastolle lisätueksi. Nostimme fokan fokkastaagiin ja jatkoimm

e sen ja ison avulla eteenpäin. Hela on oletettavasti murtunut vasta-aaltoon ajaessamme. Murtuma on osittain tullut jo edellisen legin alkuvaiheissa, koska murtumakohdassa oli ruostetta. Nyt meillä oli luvassa sivu- ja myötätuulta, joten rasitus ei olisi samaa luokkaa. Fokka toimi erittäin hyvin. Tuulen voimistuessa vaihdoimme sen myrskyfokkaan.

Tiistaina 26.5 kuulimme radiosta sota-alus York´in varoituksen. Se ampuisi kevyitä ohjuksia ilmoitetusta sijaintipaikastaan 100 N

m säteellä. Tarkistimme olemmeko ehkä vaaravyöhykkeellä. Olimmehan me 30 Nm ilmoitetusta ampumapaikasta. Otimme VHF yhteyttä Warship York´iin ja ilmoitimme sijaintimme suuntamme ja nopeutemme. Aluksi meidät komennettiin siirtymään etelään 15 mailia eli palaamaan osittain takaisin. Ilmoitin että se ei ole mahdollista ja että meillä on vaurioitunut maston tuenta

. Sen vuoksi meidän pitää edetä myötätuulessa. Seuraavaksi he kysyivät tarvitsemmeko apua. Ilmoitimme pärjäävämme jos saamme pitää kurssimme. Parin tinkikierroksen jälkeen lopputulos oli, että he toivoivat meidän hidastavan ja ajavan mahdollisimman paljon etelään. Yksikään ohjus ei osunut.

Matkan aikana oli tavattoman kylmää ja märkää. Välillä tuntui, että olemme eksyneet Grönlannin vesille. Tilanteen teki hankalammaksi se että en pystynyt käynnistämään lämmityslaitetta. Kummasti ne kosteatkin vaatteet lämmittävät kun ensin saa ne puettua päälleen.

Vastapainona oli muutama aurinkoinen sivumyötäinen päivä. Nämä saivat unohtamaan muut vaikeudet. Autopilotti hoiti mainiosti ohjaamisen. Käsiohjauksella ajoimme tuskin 15 min koko matkan aikana.

Lähestyessämme kanaalia liikenne vilkastui ja tähystykseen tuli kiinnittää enemmän huomiota. AIS oli mainio apu suurempien alusten havaitsemisessa. Kiusallisia aluksia ovat kalastusalukset. Niillä on harvoin AIS lähetin ja niiden valoista ei osaa päätellä mitä ne puuhailevat ja minne ovat menossa. Scilly saarten edustan liikenteenjako väylillä laivaliikenne ryhmitellään kanavalle. Huviveneiden pitää pysyä poissa liikennealueelta.

Muonat riittivät hyvin vaikka Hortassa hankittiin ainoastaan tuoremuonaa. Suuri osa appelsiineista ehti pilaantua ennen kuin ymmärsimme syödä ne. Säilykemuonasta corner-pihvi on selvästi aliarvostettu. Meillä se oli monipuolisesti käytössä.

Perillä Falmouth´in Visitors Yacht Haven´issa olimme 28.05 klo 12.30 UTC. Matkaa kului aikaa 8 vrk 5 h 30 min. Matkaa teimme lokin mukaan 1384 Nm.

Azorit 15–20.05.2009

Suurin osa Karibialta Eurooppaan palaavista veneistä poikkeaa matkalla Azorien saarilla. Pysähdyksen aikana on mahdollisuus miehistön vaihtoon, lepoon, sekä polttoaine ja muonatäydennykseen. Suosituin satama, jonne veneet suuntaavat on Faialin saarella sijaitseva Horta. Saaret ovat myös erittäin hieno tutustumiskohde. Viime vuosina turismi saarille on lisääntynyt merkittävästi.
Wikipedia kertoo Azorien saarista seuraavaa:
Azorit (port. Açores) on Atlantilla sijaitseva Portugalille kuuluva autonominen saariryhmä. Se sijaitsee noin 1 500 kilometrin päässä Lissabonista ja noin 3 900 kilometrin päässä Pohjois-Amerikan rannikolta. Azorien yhdeksän tuliperäistä saarta levittäytyvät yli 600 kilometrin kokoiselle alueelle. Azoreilla, Picon saarella, sijaitsee Portugalin korkein vuori Pico, jonka huippu kohoaa 2 351 metrin korkeuteen merenpinnan yläpuolelle. Saarten asukasluku vuonna 2004 oli 241 269. Suurin kaupunki on São Miguelin saarella oleva Ponta Delgada, jossa asuu noin 64 500 ihmistä.
Faial on yksi Azorien saarista. Se sijaitsee Atlantilla lähimpänä naapurisaarenaan Pico. Faialin löysi vuonna 1427 Diogo de Silves, joka nimesi sen Insula de La Ventura nos Portulanosiksi. Saari sijaitsee Azorien keskiosassa ja sen pinta-ala on 172 km². Sen korkein kohta 1 043 merenpinnasta. Faialilla asuu 14 785 ihmistä (2003). Tärkein asutuskeskus on saaren kaakkoisosassa sijaitseva Horta.
Pico on yksi Azorien saarista. Se kuuluu Portugaliin ja siellä sijaitsee maan korkein kohta, Pico Alto eli Ponta de Pico (2 351 m).
Pico sijaitsee 17,5 kilometriä São Jorgesta etelään ja 7 kilometriä Faialista länteen. Sen pinta-ala on 447 km², mikä tekee sitä Azorien toiseksi suurimman saaren. Saaren suurimmat asutuskeskukset ovat pääkaupunki Madalenan lisäksi São Roque do Pico ja Lajes do Pico. Väkiluku on noin 15 000.
Picon viinitarhat ovat UNESCO:n maailmanperintöluettelossa.


Maahantulomuodollisuudet olivat Portugalilaisittain perusteelliset ja byrokraattiset. Satamaviranomainen, maahantuloviranomainen ja tulli, sekä vielä uudelleen satamaviranomaisen puheille. Muodollisuuksista selvittiin ja meille osoitettiin satamapaikka toisen veneen kylkeen. Ennen veneen siirtämistä laituripaikalleen tankkasimme dieseliä. Sitä mahtui tankkiin 62 litraa.
Saatuamme veneen kiinnitettyä paikalleen painuimme suihkuun. Suihku osoittautui mainioksi. Kahden euron maksulla sai pyyhkeen ja saippuan palan. Lämmintä vettä riitti ja hyvän pukutilan ansiosta vaatteetkin pysyivät kuivina.

Aloitimme veneen siivouksen ja muonavaraston inventoinnin. Uuden miehistön energian avulla työt tuli suoritetuksi reippaasti. Järjestelimme majoituksen veneeseen niin, että molemmat miehistöt pystyivät majoittumaan siihen pariksi päiväksi.

Tämän jälkeen lähdimme tutustumaan satamaan ja kaupunkiin. Illalliseksi päätimme nauttia pizzat. Ne osoittautuivat reilun kokoisiksi ja maukkaiksi. Ruokailun jälkeen minä olin valmis yöpuulle ja suuntasin suoraan veneelle. Toiset halusivat iltadrinkille Sports Cafeeseen. Sadekuuro yllätti matkalla ja he tulivat juoksujalkaa myös veneelle.

Lauantaina vuokrasimme auton. Sillä noudettiin ensin muonatäydennykset ja sitten lähdimme katsomaan Faial´in saarta. Suuntasimme ensin sammuneen tulivuoren kraatterin reunalle ihastelemaan valtavaa ”monttua”. Kraatteriin ja sen ympärille oli viitoitettu kävelyreittejä. Me tyydyimme autolla ajettaviin teihin. Kiersimme saarta vastapäivää. Saaren pohjoisosassa poikkesimme syömään hampurilaiset. Saaren länsiosassa oli tulivuori, jonka kraatterin reuna oli purkauksen yhteydessä valunut mereen. Paikka oli täynnä laavakiveä ja hiekkaa. Laavavirta oli tuhonnut asutusta ja niemellä olevan majakan perustukset olivat myös osittain tuhoutuneet. Majakka oli jäänyt pystyyn ja sen perustukset oli korjattu. Paikalle maan alle oli rakennettu hieno luontokeskuksen tapainen informaatiokeskus. Siellä oli tarjolla tietoa tulivuoresta ja niiden toiminnasta. Valitettavasti se sulki ovensa juuri kun ehdimme paikalle.

Illalla suuntasimme Peter´s Sport Cafe´seen ruokailemaan. Paikka on ollut avoinna pitkään ja sen hallinta on ollut samalla suvulla usean polven ajan. Paikka on veneilijöiden suosiossa. Siellä voit tavata muiden veneiden miehistöjä ja vaihtaa halutessasi kuulumia ja kokemuksia. Ravintolan seinät ja katto on verhoiltu venekuntien jättämillä lipuilla ja viireillä. Ruoka-annokset olivat maukkaat ja kookkaat.

Sunnuntaina lähdimme vierailulle läheiselle Pico´n saarelle. Hortan satamasta pääsi lautalla yli kahden tunnin välein. Lähdimme aamun ensimmäisellä lautalla ja palaisimme varhain iltapäivällä. Seppo lähtee kotimatkalle lentäen. Illalla Ponta Delgadaan ja huomenna maanantaina sieltä Finnairin lomalennolla suoraan Helsinkiin.

Saavuttuamme Picolle otimme neljän tunnin kiertoajelun taksilla. Hinta oli 20 euroa hengeltä. Saarella oli viiniviljelyksiä. Viljelykset olivat erikoisia koska istutusten suojaksi oli rakennettu n. 1,5 metrin korkuisia laavakiviaitoja. Aidat oli monessa paikassa tehty niin tiheäksi labyrintiksi, että sisätila oli vain vajaa aari.

Kiersimme saaren myötäpäivää. Pohjoisrannalla saimme tutustua erikoiseen aaltovoimalaan. Pohjoisesta tulevat aallot ja mainingit ohjattiin tunneliin. Tunnelin täyttyessä vedellä, siellä ollut ilma poistui ulos kanava-aukkoa myöten. Kanavaan oli sijoitettu tuuliturbiini, jonka ilmavirta sai pyörimään. Poistuessaan ilma meni poistokanavaa pitkin ja palatessaan paluukanavaa pitkin. Kanavissa virtaukset saivat turbiinin pyörimään ja se taas pyöritti generaattoria. Sähkötehoa saatiin maksimissaan 400 KW. Jatkuvateho valvonnan alla oli tällä hetkellä 60 KW. Laitteistoa kehitettiin mm Portugalin teknisen korkeakoulun avustuksella. Oppilaat Lissabonista olivat tekemässä mittauksia ja kehittämässä ohjaukseen tarvittavaa ohjelmistoa. Olimme kaikki vaikuttuneita valtavasta merenkäynnistä ja voimalasta. Samalla paikalla oli myös viinin maistajaiset. Se tarkoittaa normaalisti paikallisten viinien myyntiä. Turistit on helpompi houkutella sisään kun puhutaan maistajaisista. Muutaman pullo paikallista tarttui meillekin mukaan.

Saaren itäosassa tutustuimme valaanpyyntikeskukseen. Keskus oli museona, koska valaita ei enää pyydetty laajasti. Loppumatkalla näimme mm laavakivestä rakennetun vapaa-ajan asuntoalueen. Picon huipulle emme ajan puutteen vuoksi pyrkineet, mutta maisemat olivat vaikuttavat hieman alempaakin katsellen. Palasimme lautalla Hortaan hyvissä ajoin, että Seppo pääsisi lähtemään kiireettä kotimatkalle.

Olimme päättäneet lähteä liikkeelle kohti englantia tiistaiaamuna. Maanantai-iltana säätiedotusten perusteella päätimme, että emme poikkeaisi matkalla Terceira´n saarelle. Tämä oli pettymys, mutta luvassa olleiden säiden perusteella poikkeaminen ei olisi ollut järkevää. Maanantaipäivän käytimme lähdön valmisteluun.

Tullessamme saimme paikan veneellemme suurehkon kaksimastoisen iäkkään purjeveneen edestä. Toisena päivänä veneellä kävi kova kuhina. Viranomaisia oli runsaasti ja lopuksi vene hinattiin pois sataman toiseen osaan viranomaislaituriin. Maanantai-iltana ollessamme ruokailemassa huomasimme lehdestä artikkelin, jossa kerrottiin, että asianomaisesta veneestä oli löydetty 150 kg kokaiinia. Vene oli ilmoituksensa mukaan matkalla Kanarian saarille.

Tiistaiaamu aukesi tuulisena ja sateisena. Sää ei estänyt meitä lähtemästä matkaan, ei edes suoraan menosuunnasta puhaltanut navakka tuuli. Irrotimme köydet klo 07.00 UTC ja edessä olisi lähes 10 päivän purjehdus.

18. toukokuuta 2009

Tapahtumia matkalla St Marten – Horta Azorit

Pääsimme matkaan navakassa koillis - itätuulessa. Se sopi meille oikein hyvin kun suuntasimme pohjoiseen. Alkumatkalla saimme kirittäjäksi hienon yli satajalkaisen purren. Se alkoi esitellä meille peräpeiliään melko nopeasti vaikka oma nopeutemme oli sentään 9 solmun paikkeilla.

Päästyämme saarten suojasta avomerelle tuuli ja aallokko tulivat n. 60 astetta keulasta styyrpuurin puolelta. Navakka tuuli antoi kohtalaisen nopeuden 7 – 9 solmua. Aallokko ryskytti venettä ja koetteli miehistön vatsahappoja. Seurauksena oli, että ruokahalut katosivat koko porukalta pariksi päiväksi. Merisairaus ei kenelläkään kehittynyt niin pahaksi, ettei olisi pystytty tekemään välttämättömiä töitä. Kolmantena päivänä alkoivat ruokahalut palata ja itse kunkin kunto palautui ruuan myötä. Vaimeneva tuuli ja aallokon heikentyminen auttoivat asiaa.

Iltapäivällä otimme uudelleen asentamamme korjatun tuuliperäsimen käyttöön. Parin tunnin harjoittelujakson jälkeen se alkoi ohjata venettä mainiosti. Kurssi pysyi lähes yhtä hyvin kuin sähköisellä automaattiohjauksella. Purjehdimme sen ohjauksessa seuraavaan aamuun asti. Olimme tyytyväisiä, koska virran kulutus oli oleellisesti pienempi.

Nopeus nousi navakassa tuulessa yli 9 solmun, jolloin tuuliperäsimen alapään kiinnitys repesi irti peräpeilistä. Samoin kävi ARC aikana. Sen jälkeen olin parantanut kiinnitystä. Tuuliperäsin itse ei vaurioitunut tällä kerralla. Pelastimme sen purkamalla osiin ja nostamalla takaisin veneeseen. Tähän kului aikaa ja samalla veneen peräpeiliin syntyneistä repeytymistä virtasi vettä sisään. Onnistuimme tukkimaan vuodot, mutta silti vettä ehti virrata veneeseen lähes 300 litraa ja sitä kuivailtiin koko matka. Tuuliperäsimen jälleenasennusta varten on peräpeiliin laminoitava kunnon vahvikkeet ja otettava niihin tuenta myös veneen pohjasta.


Muutaman tunnin matkanteon jälkeen huomasin etuvessan lattialle ajautuneen septitankin sisältöä. Tämä vessa ei onneksi ole ollut aktiivisessa käytössä. Jälki oli kuitenkin masentavaa. Pumppasin lattian ja WC pytyn tyhjäksi toivoen sen olleen ohimenevän ongelman. Yleensä viat eivät korjaannu itsestään. Niin ei tapahtunut nytkään, ongelma jatkui. Jokainen ymmärtää millaista jälkeä syntyy jos kylppärin vessa alkaakin toimia päinvastoin ja antaa ulos lattialle samaa tavaraa mitä sinne yleensä syötetään. Kun siihen vielä lisätään kylppärin kallistelu 20 astetta ja hyppiminen metrin puolitoista ylösalas kaksi – kolme kertaa minuutissa. Melkoinen sotku siitä syntyy. Putkimiestä toivotaan paikalle ripeästi. Ripeitä putkimiehiä on viimeaikoina tavattu harvemmin, eikä keskellä Atlantia tilanne ainakaan parane. Pitää yrittää keksiä ratkaisut itse. Septitankin pieni koko 60 l auttoi siinä, että ylivuotava tavara muuttui nopeasti sameaksi merivedeksi, mutta sitä kuitenkin riitti. Kolmantena päivänä hoksasin vielä kokeilla uutta keinoa. Kävin sulkemassa septitankin huohotinaukon veneen sivulta viinipullon korkilla. Se konsti auttoi. Sivusta lyöneet aallot ajoivat vettä paineella septiin ja se purkautui pytyn kautta ulos. Ongelma ratkesi ja tätä kirjoitettaessa ongelma ja sen haittatekijät on eliminoitu menestyksekkäästi.


Toisena yönä havaitsimme suoraan reitillämme aluksen, jossa oli valoja kuin tivolissa, mutta mitään järkevää kulkuvaloyhdistelmää emme havainneet. Uskoimme että edessä on kalastusalus jonka kansi on valaistu useilla valonheittimillä. Yritimme kutsua heitä puhelimella saadaksemme selville miltä sivulta ohittaminen olisi turvallista. Vastausta ei tullut. Aikamme pohdittuamme yritimme kiertää aluksen koneella ajaen mahdollisimman kaukaa. Päästyämme onnellisesti tästä eroon oli edessämme uusi samanlainen valosirkus. Tämän kanssa kävimme läpi samat vaiheet. Onnistuimme ohittamaan senkin ilman suurempia vaikeuksia.


Viidentenä päivänä esittelin Odielle koneen toimintaa. Laitoin moottorin käyntiin ja potkurin pyörimään. Veto tuntui olevan poissa ja veneen perässä tuntui tutinaa ja tärinää. Pakilla tutina vain voimistui. Jotain oli vialla potkurissa. Olimme tulossa Bermudan itäpuolelle ja merenkäynti oli rauhallinen. Pysäytimme veneen ja kävin katsomassa veneen sivulta maskin avulla miltä potkuri näyttäisi. Siihen oli tarttunut köyttä ja verkkoa. Yritin sukeltaa potkurille puukko varusteenani ja keuhkot täynnä ilmaa. En onnistunut pidättämään hengitystäni riittävän pitkään, että olisi päässyt irrottamaan ylimääräiset tavarat potkurista. Puin ylleni sukellusvarusteet ja varustauduin jälleen puukon kanssa, sekä turvaköydellä. Onnistuin irrottamaan häiriötekijät ja samalla totesin, ettei potkurissa ole havaittavissa vaurioita. Matka jatkui.


Tuulen heikettyä nostimme genaakkerin ja saimme sen avulla aluksi mukavan lisänopeuden. 12 tunnin purjehduksen jälkeen huomasin sukan alasvetoköyden katkenneen yläpäästään. Olin kiinnittänyt köyden liian tiukalle ja mainingin heilutellessa venettä köysi oli napsahtanut poikki. Purjeen alas saamiseksi oli kaksi vaihtoehtoa. Ensiksi voisin kiivetä maston huippuun solmimaan köyden kiinni niin että purje voitaisiin vetää sukkaansa normaalisti. Toinen tapa olisi yrittää kaapia purje jotenkin hallintaan ja laskea se alas. Valitsin ensimmäisen vaihtoehdon vaikka en merellä ole ennen mastoon kivunnutkaan. Vene vaappui aallokossa niin, että kannella oli pidettävä kunnon otteella kiinni, ettei horjahtaisi. Heilunta ei ainakaan pienenisi 20m maston huipussa. Kiipesin mastoon portaita pitkin Sepon varmistaessa nostimen köydellä. Kiinnitin itseni myös turvavaljailla aina joka askeleen välein. Nousu oli raskasta ja tuskaista. Pidin tikkaiden askelmista ja saalingeista kiinni sen kun jaksoin. Pääsin ylös ja onnistuin tekemään solmun. Ylhäältä ei ollut syytä tuijotella alas liian vakavasti. Mielessä oli vai toivomus, että valmistaja on mitoittanut mastorakenteet riittävän lujaksi. Alaskin pääsin hallitusti. Ehdittyäni istumalaatikon penkille oli pidettävä tauko. Myöhemmin huomasin, että puristaessani itsenäni kiipeämisen aikana maston rakenteisiin olin saanut komeita mustelmia eri puolille kehoa. Genaakkeri saatiin kuitenkin onnistuneesti sukkaansa ja alas.

Tuulet heikkenivät vielä oleellisesti ja lähes kaksi vuorokautta nopeutemme oli vain 3,5 solua. Siitäkin toinen puoli tuli virran synnyttämänä. Kokeilimme spinnua kahteen otteeseen, mutta molemmilla kerroilla maininkien aiheuttama heilunta oli voimakkaampaa kuin tuuli. Jouduimme ottamaan spinnun alas. Viritimme virsikirjan ja odottelimme tuulia. Olimme käytännössä pläkässä ja saimme esimakua siitä kuinka hermostuttavaa on olla paikallaan keskellä valtamerta, mahdollisesti päiviä tai viikkoja. Laskimme, että tälläkin nopeudella etenemme 70 mailia päivässä ja ehdimme Hortaan ennen toukokuun loppua. Ruokaa ja juomaa riittäisi, mutta riittäisikö hermoja. Emme halunneet ajaa koneella, koska polttoaine ei kuitenkaan riittäisi perille asti. Kahden heikkotuulisen päivän jälkeen saimme tuulta ja huolet olivat taas ohi sen osalta.

Tuulet palasivat ja ne tulivat takaa ja kohtalaisen reippaasti. Pidimme virsikirjan paikallaan. Genua oli tuettuna puomin avulla sivulle. Nopeuden ollessa 9 – 10 solmua. Puomin vaunun kisko irtosi mastokiinnityksestä ja katkesi. Samoin kävi Karibialle tultaessa. Olimme kiinnittäneet kiskon paremmin, mutta se ei auttanut. Loppumatka pitää pärjätä ilman puomia.

Noudatimme 4 tunnin vahtivuoroja. Sääntönä oli, että mikäli pimeän aikaan on tarvetta mennä kannelle, kutsutaan kaveri avuksi. Päätimme pitää samat vahtivuorot koko matkan ajan.


Matkan aikana lähtöä lukuun ottamatta näimme yöllä edellä mainitut kalastusalukset, yhden purjeveneen valot, yhden rahtilaivan ja kaksi päivää ennen perille tuloa toisen purjeveneen lähietäisyydeltä.

Otimme matkan aikana tuuliennusteet kaksi kertaa päivässä Pactor – modeemin kautta Grip – tiedostoina. Ennusteet pitivät paikkansa kiitettävällä tarkkuudella. Reittimme meni kaukaa pohjoisesta koukaten. Kiersimme Bermudan itäpuolella olleen korkeapaineen keskuksen onnistuneesti.

Koko matka sujui edellä mainituista ongelmista huolimatta leppoisasti ja pidimme matkaa onnistuneena.

Torstai-iltana 14.5 saimme kännyköihimme operaattorien verkkotunnukset. Jokaiselle tuli kiireesti asiaa eripuolille. Uusi miehistö oli jo Hortassa odottamassa Sakun johdolla. Ilmoitimme hänelle oletetun saapumisaikamme ja he lupasivat tulla ottamaan vastaan köysiä.


Kiinnityimme tullilaituriin 14.05 klo 23.00. Matka kesti 18 vrk ja 11 tuntia. Lokin mukaan matkaa tehtiin 2522 mailia. Todellisuudessa kuljettu matka oli kuitenkin pidempi johtuen myötävirrasta ja lokin virheestä. Miehistö oli perille tultaessa suhteellisen pirteä ja innostunut pääsemään välillä kiinteälle maaperälle.

Veneen kiinnityksen jälkeen menimme porukalla drinkille Peter´s Cafe´seen. Tämän jälkeen uni maistui hyvin veneen ollessa tukevasti kiinni laiturissa.